Asumisen ja maankäytön ohjelma hyväksyttiin valtuuston kokouksessa 28.8. Puhuin itse asumisen ja maankäytön suunnitelman yhteydessä kaikkien Helsingistä, palveluista, lähiluonnosta ja siitä, että hallitus vaikeuttaa hyvän elämän edellytysten tarjoamista urakalla.
Lue koko puheenvuoro alta
Asumisen ja maankäytön ohjelma on sinänsä onnistunut, toteutus toki vasta näyttää miten onnistumme. On aivan olennaista, että Helsingissä rakennetaan tarpeeksi niin, että samalla julkinen liikenne palvelee kaikilla alueilla asuvia, asunnot ovat riittävän suuria ja valoisia ja asuinalueiden ympärillä on lähiluontoa. Asumisen on oltava hinnaltaan sellaista, että asunto on mahdollista hankkia Helsingistä jollain mallilla kaikilla tuloluokilla ja eri puolilta Helsinkiä. Näitä reunaehtoja tulee vaalia kaikessa suunnittelussa ja rakentamisessa.
Kuten olemme täällä jo kuulleet maan hallitus on vaikeuttanut ihan urakalla tavallisten ihmisten kohtuullisen asumisen ja elämisen edellytyksiä. Asumistukea leikataan, ARAa ajetaan alas, opiskelijoiden tilannetta heikennetään rajusti, asumisoikeusasuntotuotanto lakkautetaan. On vaikea ymmärtää, miten kukaan voi kiitellä näitä ratkaisuja, jotka tarkoittavat heikennyksiä helsinkiläisille ja osuvat pahasti esimerkiksi Helsingin omiin työntekijöihin.
Meillä on oltava keinot torjua eriarvoisuutta ja huolehtia asukkaiden monimuotoisuudesta. Tätä maan hallitus nyt horjuttaa. Ja näköjään osa myös täällä. Myös asunnottomuuden kitkemiseksi tulisi tehdä kaikki mahdollinen, mutta pahoin pelkään, että tilanne pahenee entisestään Helsingin pyrkimyksistä huolimatta.
Helsinki voi ja sen tulee olla viihtyisä ja toimiva kaupunki myös tulevaisuudessa. Rakentaminen muuttaa kaupunkia aina, ja mitä enemmän meitä täällä on, sen paremmin kaikki tulee suunnitella asuntojen tarkoituksenmukaiset vaatimukset huomioiden. On ymmärrettävää, että asukkaat suhtautuvat uusiin suunnitelmiin usein huolestuneita. Siksi on ensi arvoisen tärkeää, että suunnitelmat tehdään asukkaita kuunnellen ja osallistaen. AM ohjelmassa luvataan, että arvokkaimmat luontoalueet säästetään rakentamiselta ja merellisiä maisemia vaalitaan. Tämän ohessa eri lähiöissä on asukkaille tiettyjä tärkeitä luonto- tai viheralueita, joiden suhteen tulee lisätä ymmärrystä suunnittelun eri vaiheissa.
Lisäksi annetut lupaukset täytyy pitää. Jos uudelle alueelle luvataan asuntojen lisäksi julkisen liikenteen reittejä, ne tulee myös toteuttaa. Jos luvataan paikka nuorille, sitä ei voi viivyttää. Helsinki on samaan aikaan meidän nykyisten helsinkiläisten koti, mutta samalla monen uuden helsinkiläisen tuleva koti. Maankäyttöä ja asuntopolitiikkaa tuleekin tehdä aina ihmisiä varten.